Miostimulaatio kasvoille

Miostimulaatio tarkoittaa lihasten normaalin toiminnan ennalleen palauttamista heikkojen virtaimpulssien avulla. Sähkövirran kulkeutuessa kudosten läpi aineenvaihduntaprosessit nopeutuvat, soluvalkuaisten tila muuttuu ja lihakset supistuvat.

Miostimulaatiota on käytetty hoitomenetelmänä jo yli 20 vuotta. Hoitoa käytettiin aluksi vuodepotilaiden kuntouttamiseen. Viraimpulssien avulla voidaan treenata lihaksia ilman aktiivista fyysistä liikuntaa.

Lääketieteen asiantuntijat soveltavat samaa periaatetta lihaksiin, joita ei voi treenata perinteisillä menetelmillä.

Tällaisia lihaksia ovat esimerkiksi kasvojen lihakset ja hoidolla on saatu aikaan näkyviä nuorentavia vaikutuksia.